Presidentti

Draamasarja Presidentti kertoo huomispäivän Suomesta.

TUOTANTOTIEDOT

12 x 42min
Yle TV1, 5.2.2017

Käsikirjoittajat:
Kirsti Manninen, Antti Pesonen

Ohjaaja:
Lauri Nurkse

Kuvaaja:
Jari Mutikainen

Lavastaja:
Christer Andersson

Pukusuunnittelija:
Tiina Wilén

Maskeeraussuunnittelija:
Anu Rokkanen

Leikkaaja:
Hanna Kuirinlahti

Äänisuunnittelija:
Olli Huhtanen

Tuottaja:
Sari Lempiäinen

Vastaava tuottaja:
Teea Hyytiä

Päärooleissa:
Samuli Edelmann
Laura Malmivaara
Inka Kallén

Vuonna 2018 tasavallan presidentiksi valitaan “avaruusmies” Henri Talvio, joka on luonut loistavan uran avaruusteknologian parissa ja luonut suomeen tuhansia työpaikkoja. Talvio onkin tunnettu ennakkoluulottomista otteistaan. Ei siis ole ihme, että media puhuu häirikköpresidentistä ja paluusta Kekkosen aikaan. Uusi presidentti ei todellakaan aio tyytyä sivustakatsojan rooliin. Se käy ilmi jo hänen virkaanastujaispuheestaan.  Ensimmäiseen kädenvääntöön Talvio joutuu kolmen presidentin kansliapäällikkönä toimineen Marjatta Kuusiston kanssa, kun hän haluaa pestata presidentinkansliaan nuoria mediatyöläisiä sekä monessa liemessä marinoituneen luottomiehensä Arto Rahkosen. Myös uusi “maan äiti”, toimittaja Anna Talvio, aikoo osallistua totuttua näkyvämmin julkiseen keskusteluun.

Käytännössä Suomea johtaa kuitenkin pääministeri, joka on poliittisen historiamme nuorin – ja nainen. Petra Pennasella ja tuoreella presidentillä on usein hyvin erilainen näkemys maan tulevaisuudesta. Kulissien takana näiden kahden kanssakäyminen on vielä monimutkaisempaa kuin julkisuudessa. Henri Talvio uskoo avoimeen kansalaisyhteiskuntaan ja tietoverkkojen tarjoamaan uuteen demokratiaan. Petra Pennanen on tottunut tekemään päätöksiä vallan kabineteissa ja tahtoo näyttää kykynsä Euroopan unionin puheenjohtajamaan pääministerinä. Hän tietää, että moni hänen hallituksensa ministeri pelaa kaksilla korteilla ja toivoo vallanvaihdosta.  Miten toimii presidentin ja pääministerin yhteistyö, kun vaakalaudalla on kansallinen turvallisuus ja yhteiskunnan vakaus?

Suomeen kohdistuu heti Talvion presidenttikauden alussa uhkia, joihin ei ole osattu varautua.  Ääriliikkeet, tietovuodot ja hakkerointi, anarkisti-iskut ja uhkaavat ympäristökatastrofit, venäläisen ydinvoimahankkeen oudot kuviot ja tasapainoilu kylmän ja kuuman sodan rajapinnalla vaativat ripeitä toimenpiteitä. Presidentti ja pääministeri samoin kuin heidän lähipiirinsä ja taustavoimansa joutuvat vaikeiden ratkaisujen eteen, kun vaakakupissa ovat isänmaan etu ja henkilökohtaiset unelmat.

Traileri

Elokuvan kotisivut »