Tältä näyttää uusi Onneli ja Anneli -elokuva!

Joulupäivänä ensi-iltansa saavan Onneli, Anneli ja nukutuskello –elokuvan traileri on julkaistu.

Trailerissa nähdään ensimmäistä kertaa uudet Onneli ja Anneli –näyttelijät Celina Fallström ja Olga Ritvanen.

 

Vekotiitus Vappusen roolia näyttelee Ville Myllyrinne. Uusiin henkilöhahmoihin kuuluvat myös Oskari Oikotie (Antti Autio), Heidi (Aamu Sorvoja) ja Martta (Henna Tanskanen). Elokuvassa seikkailee monia sympaattisia eläimiä, kuten minipossu Puustinen ja Vahti-koira.

 

Elokuvan on ohjannut Saara Cantell ja se perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan.

 

Onneli, Anneli ja nukutuskello saa ensi-iltansa 25.12.2018. Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan. Elokuvan tuottaa Zodiak Finland Oy / Teea Hyytiä ja Sari Lempiäinen, ja sen levittää Nordisk Film. Elokuvan rahoittavat Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio ja Länsi-Suomen elokuvakomissio. Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Kannustalo, Heureka ja Elisa Viihde.

 

>>>Katso traileri tästä

 

HUOM. Traileri on ladattavissa median käyttöön Filmikamarin sivuilla, ohjeet alla.

 

ONNELI, ANNELI JA NUKUTUSKELLO

 

SYNOPSIS: Onneli ja Anneli saavat naapureiltaan Tingelstiinalta ja Tangelstiinalta tehtävän: tädit lähettävät tytöt pitämään huolta hajamielisestä keksijäveljestään Vekotiituksesta. Onneli ja Anneli tutustuvat Vekotiituksen tilan ihmeellisiin keksintöihin ja joutuvat suureen seikkailuun, kun tilaan kohdistuu purku-uhka. Onneli ja Anneli pelastavat Vekotiituksen keksinnön avulla sukutilan, mutta pelastamisoperaatio vaatii mukaan tuttuja Ruusukujan apujoukkoja ja jopa vierailua unimaailmaan.

 

Ohjaaja: Saara Cantell

Käsikirjoittaja: Sami Keski-Vähälä

Tuottajat: Sari Lempiäinen, Teea Hyytiä

Tuotanto: Zodiak Finland Oy

Levitys: Nordisk Film

 

ROOLEISSA

Onneli – Celina Fallström
Anneli – Olga Ritvanen
Heidi – Aamu Sorvoja
Vekotiitus Vappunen – Ville Myllyrinne
Tingelstiina – Elina Knihtilä
Tangelstiina – Kiti Kokkonen
Ulpukka – Jaakko Saariluoma
Rouva Rosina – Johanna af Schultén
Rouva Ruusupuu – Eija Ahvo
Oskari Oikotie – Antti Autio
Martta – Henna Tanskanen
Kaupunginjohtaja – Jani Toivola

 

Lisätiedot:
Tiedottaja Katja Viitalähde-Annala, puh. 050 395 6084, katja.viitalahde@nordiskfilm.com

Elokuvan traileri on ladattavissa median käyttöönosoitteessa filmikamari.fi/pressit
(login: press, pw: noutaja)